Essee on terminä ja tekstilajina monelle tuttu äidinkielen oppitunneilta. Siellä essee on usein määritelty pohtivaksi asiatekstiksi. Vaikka esseelle ei journalistisena juttutyyppinä ole mitään kiveen hakattua, yksiselitteistä määritelmää, voi journalistista esseetäkin lähestyä koulusta tutun määritelmän kautta.
Esseessä toimittajan oma ääni on vahvasti läsnä. Esseessä kirjoittaja esittelee ja perustelee omia näkemyksiään, siis pohtii. Esseen kieli voi ammentaa kaunokirjallisuudesta ja olla hyvinkin persoonallista. Nimenomaan kieli ja pohdiskelevuus erottavat esseen analyysistä. Parhaimmillaan esseessä yhdistyvät kaunokirjalliset arvot sekä monimutkaisuuden, erilaisten näkökulmien ja ristiriitojen näkyväksi tekeminen.
Koska esseessä kuuluu voimakkaasti toimittajan oma ääni, liittyvät esseetkin ilmiöön, jotka kutsutaan toimittajien henkilöbrändäytymiseksi. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa yleisö oppii tunnistamaan toimittajan ja tämän tavan kirjoittaa ja haluaa tekstejä nimenomaan kyseiseltä toimittajalta.
Essee vaatii asiantuntemusta
Esseen aihe voi olla oikeastaan mikä vain. Essee voi kommentoida jotain ajankohtaista aihetta tai olla hyvinkin ajaton. Essee on usein henkilökohtainen, sellainen, jossa kirjoittaja kirjoittaa omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan sitoen ne kuitenkin laajempaan kontekstiin. Koska esseen luonteeseen kuuluu pohdiskelevuus, on essee usein tekstinä pitkähkö, jotta toimittaja pystyy avaamaan erilaisia pohdintoja, näkökulmia ja ajatusketjuja lukijalle mahdollisimman hyvin.
Essee on usein henkilökohtainen. Siinä kirjoittaja sitoo omat kokemuksensa laajempaan kontekstiin.
Essee vaatii aina sen, että sen kirjoittajalla on oltava jotain sanottavaa aiheesta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että esseeksi riittää se, että luettelee omia mielipiteitään. Omat näkemykset pitää pystyä perustelemaan ja esseessä viitataankin usein ulkopuolisiin lähteisiin, kuten kirjallisuuteen tai muihin kirjoittajiin. Toimittaja voi tehdä esseetä varten taustahaastatteluja, mutta suoria sitaatteja esseissä on harvemmin.
Yhdysvalloissa esseellä on pitkät perinteet osana journalismia. Suomessa esseet ovat journalismissa yleistyneet viime vuosina. Esseen kirjoittaja voi olla median oma toimittaja, freelancer-toimittaja tai joku ulkopuolinen asiantuntija. Esimerkiksi kirjailijat kirjoittavat usein esseitä journalistisiin julkaisuihin.
Esseen voi tehdä monella tavalla
Viime vuosina ovat yleistyneet niin sanotut henkilökohtaiset esseet, joissa toimittajat käsittelevät omien kokemustensa kautta jotain isompia ilmiöitä. Tämän tyyppisiä esseitä kirjoitetaan erityisesti perheeseen, ihmissuhteisiin ja työelämään liittyvistä aiheista, jotka ovat muutenkin suosittuja verkossa. Henkilökohtaisia esseitä on toisaalta kritisoitu siitä, että ne eivät välttämättä aina laajenna käsittelemäänsä aihetta tarpeeksi.
Esseen ei tarvitse olla aina tekstiä. Jonkin verran julkaistaan myös kuvaesseitä. Siinä missä kuvareportaasi keskittyy tiettyyn paikkaan tai tilanteeseen, käsittelee kuvaessee jotain aihetta tai ilmiötä. Esimerkiksi valokuvaaja Sakari Piippo on käsitellyt Kuvajournalismi-kilpailussa palkitussa valokuvaesseessään Suomen poliittista järjestelmää niin, että hän on kuvannut kansanedustajien lisäksi muun muassa kunnanvaltuustoja ja äänestyspaikkoja.
Tekstimuotoisessa esseessä on usein kuva toimittajasta, ihan niin kuin kolumneissa ja analyyseissäkin. Lisäksi esseessä voi olla kuvituskuvana valokuva, piirros tai näiden yhdistelmä, esseestä ja julkaisualustasta riippuen.
)
